Koodari, kouluttaja ja modikehittäjä – Ramin tarina

Rami Pasanen päätyi Buutille alkuvuodesta 2022 LinkedIn-viestin jälkeen, kun Buutti etsi kouluttajaa Jyväskylään. Tällöin Rami oli valmistunut Jyväskylän yliopistosta koulutusteknologian maisteriksi. Titteli tosin on hiukan harhaanjohtava, sillä pääasiassa opintoihin sisältyi ohjelmistotekniikkaa. Ramilla olivat opettajan pedagogiset opinnot taustalla, joten rooli kuulosti nappiosumalta.

Rami on toiminut Buutilla niin konsultin, kouluttajan kuin teknisen haastattelijankin roolissa. Koulutuspuolelta Rami kokee saaneensa monia arvokkaita taitoja, sillä hän opetti välillä myös teknologioita, joita ei ollut itse aiemmin käyttänyt. Tällöin oli tärkeää kyky sisäistää ja opetella uusia teknologioita nopeallakin aikataululla. Toisaalta kouluttajana toimiminen vei eteenpäin myös tiimitaitoja, sillä Rami ohjasi opiskelijoiden projektityöskentelyä, oli se sitten teknisenä tukena, henkisenä tukena tai esimerkiksi scrummarin roolissa.

 

Terveydenhuoltoalan sovelluksia full stack -teknologioilla

Viimeisimmässä konsulttiprojektissaan Rami oli mukana terveydenhuoltoalan varastonhallintaprojektissa full stack -roolissa. Teknologioina projektissa oli Ramille hyvin tuttu C#/.NET -kombo, ASP.NET palvelinpuolella sekä SQL-tietokanta. Frontissa käytössä olivat JavaScript ja React. Roolissaan Rami muun muassa suunnitteli varastonhallintasovelluksen backend API:n ja toteutti sen, sekä teki fronttiin käyttöliittymän. Ohjelmistoa on kehitetty eteenpäin myös loppukäyttäjien – tässä tapauksessa sairaanhoitajien – palautteen perusteella.

 

Siistiä koodia ja järkevää arkkitehtuuria

Koodarina Rami kertoo olevansa tyyppi, joka jättää koodin parempaan kuntoon kuin aloittaessaan. “On tärkeää, että arkkitehtuuri ajaa asiansa, mutta on selkeä ja riittävän yksinkertainen”, Rami toteaa. “Toisaalta myös selkeä nimeäminen ja riittävä dokumentointi ovat olennaisia seikkoja, jotta koodiin pääsevät kiinni myös muut – sama koodi voi olla käytössä vielä vaikka 10 tai 20 vuoden päästä”, hän jatkaa. Projekteissa Ramia kiinnostaa erityisesti itsensä haastaminen joko teknisesti tai vaikka mentoroinnin tai team leadauksen muodossa.

Teknisestä osaamisestaan Rami kertoo, että myös itselle uudet teknologiat on tullut opittua nopeasti. C# ja .NET on kuitenkin Ramilla ehdoton vahvuus, ja sen parissa hän onkin koodannut 15 vuotta niin vapaa-ajalla kuin töissäkin lähes päivittäin. Rami hanskaa myös monet muut web-ohjelmoinnissa yleisesti käytetyt teknologiat, kuten JavaScriptin, TypeScriptin ja Pythonin.

 

Kipinä koodaamiseen peleistä

Alun perin kipinän koodaukseen sytytti videopelit, ja 12-vuotiaana Rami alkoi opettelemaan ohjelmointia. Vaikka peliohjelmointi on ammattillisesti vaihtunut web-ohjelmointiin, säilyy peliharrastus mukana, sillä Rami on vielä tänäkin päivänä aktiivisesti mukana Command & Conquerin modausyhteisössä. Parhaimmillaan hänen luomallaan CnCNet-moninpelipalvelulla on ollut yli 100 000 uniikkia käyttäjää kuukaudessa. Harrastus on antanut Ramille myös mahdollisuuden haastaa itseään algoritmillisesti ja ohjelmoijana yleisestikin muun muassa sovellusarkkitehdin ja tiimin vetäjän rooleissa. Harrastuksen myötä Rami on puuhaillut usean projektin parissa, ja moninpelipalvelun työstämisen lisäksi hän on luonut myös esimerkiksi karttaeditorin.

Modausharrastuksen myötä Rami on päässyt kiinni myös rautaläheisempään koodaukseen, sillä muokatessa pelejä ilman pääsyä niiden lähdekoodiin käytössä on x86-konekieli, C ja C++. Hän kokee, että tästä on hyötyä myös web-ohjelmoinnissa. Ramille onkin helppoa hahmottaa, millaiseksi koodi kääntyy jo sitä kirjoittaessa, ja ymmärtää miten se suoritetaan myös rautatasolla.

 

Ota yhteyttä myyntitiimiimme täältä, mikäli haluat Ramin tiimiisi.