Peetu on yksi Buutin perustajista, firman osakas ja hallituksen jäsen. Hän on kotoisin Oulusta, ja koulutukseltaan tietotekniikan kandidaatti. Buutilla Peetu aloitti jo keväällä 2017 kerho-ohjaajan roolissa. Hänelle kuuluu kunnia niin Buutin kuin myös BuutCampin nimien keksimisestä, sekä Buutin ensimmäisestä logosta, jonka hän väsäsi MS Paintilla.
Matkan varrella kokemusta on karttunut monista eri työtehtävistä. Suurimmaksi osaksi Peetu on työskennellyt Front End -web-kehittäjänä, minkä lisäksi hän on tehnyt myös esimerkiksi hallitustyötä ja vetänyt työvoimakoulutuksia. Tällä hetkellä Peetu työskentelee startupeille ohjelmistokehitystä tarjoavassa Buutti Unicornsissa projektinjohtajana, ja uutena aluevaltauksena on aloittanut tekemään myös myyntityötä. Ohjelmoinnissa Peetua kiinnostaa eniten 3D-grafiikkarenderöinti, pelit sekä monimutkaiset UI-interaktiohommat.
Vapaa-ajalla Peetu harrastaa musiikkia monissa eri muodoissa. Biisien kirjoittamisen ja säveltämisen lisäksi hän mm. laulaa ja soittaa kitaraa, pianoa sekä bassoa. Peetu on mukana kolmessa eri bändissä; hän laulaa sekä soittaa komppikitaraa ja koskettimia rock coverbändissä, soittaa bassoa psykerock-bändi Mantellassa, sekä tekee laulaja-laulunkirjoittaja-kitaristi -hommia pianistikaverinsa kanssa nimellä Nuotta. Mantellan ja Nuotan tuotantoa voit käydä kuuntelemassa esimerkiksi Spotifystä.
Musiikin tekemisen ja soittamisen lisäksi Peetu kuluttaa vapaa-aikaansa mm. kuntosalin, paritanssin tai Counter Striken parissa. Harrastukset vaihtuvat melko usein, ja seuraavina operaatioina Peetu suunnittelee opettelevansa soittamaan saksofonia ja aloittavansa käymään runokurssilla kehittääkseen laulunkirjoitustaitojaan.
Hallituksen jäsenenä Peetu on päässyt kehittämään ja ohjailemaan Buutin toimintaa, ja vaikuttamaan siihen millaista Buutilla on työskennellä. “Buutti on ohjelmoijien luoma ja johtama talo ohjelmoijille”, Peetu kertoo, “Yrityksen tärkeimpänä tavoitteena on toteuttaa ohjelmoijien tavoitteita ja varmistaa heidän hyvinvointinsa”. Tällainen “koodareilta koodareille” -ajattelumalli onkin Peetun mielestä juuri se, mikä erottaa Buutin muista ohjelmointitaloista.