Buuttilaiset: Sonja Mehtälä

Sonja toimii Buutilla henkilöstöpäällikkönä ja hänen pääasiallisena tehtävänään on huolehtia kehittäjien työsuhteisiin liittyvistä käytännön asioista. Työpäivät täyttyvätkin uusien buuttilaisten perehdytyksistä, työhyvinvoinnin edistämisestä sekä Buutin työkulttuurin kehittämisestä. Sonjalla on iso ja näkyvä rooli buuttilaisten arjessa ja hän toimii ennen kaikkea henkilönä johon muut buuttilaiset pystyvät tarpeen tullen nojaamaan kinkkisissä kysymyksissä. Yksi lempitehtävistä on myös järjestää buuttilaisille kaikenlaista pientä extraa työn ohelle, kuten esimerkiksi yhteisiä juhlia. Sonja kokeekin työkavereiden olevan yksi työn parhaita puolia Buutilla ja yhteisistä illanvietoista on jäänyt mieleen monta hauskaa muistoa vuosien varrelta.

Sonja on ollut mukana Buutin matkassa jo vuodesta 2019 lähtien, jolloin hän aloitti ensin markkinoinnin harjoittelijana. Hyvin pian oma rooli ja paikka talosta löytyi kuitenkin rekrytointien ja henkilöstötehtävien puolelta ja niiden parissa hän kokeekin löytäneensä oman juttunsa. Oma vastuualue on kasvanut tasaisesti vuosien varrella ja hän kertoo arvostavansa Buutissa sitä, että on luotettu omiin kykyihin ja annettu vapaus tehdä asioita itsenäisellä otteella.

Sonja kuuluu myös Buutin johtoryhmään ja onkin ollut vahvasti mukana kehittämässä yhteisiä toimintaperiaatteita sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Yksi johtoryhmän tärkeimpiä kehitysprojekteja on ollut esimerkiksi luoda Buutille koulutusetu, joka takaa kehittäjille mahdollisuuden käyttää vuodessa tietty määrä palkallista työaikaa opiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Buutilla halutaan toimia kehittäjälähtöisesti ja yrityksen arvot on määritelty tätä periaatetta noudattaen.

Vapaa-ajalla Sonja tykkää rentoutua rikos-podcastien parissa joita tuleekin kuunneltua ahkerasti. Myös liikunta on lähellä sydäntä ja Sonja onkin innokas kuntosalitreenaaja. Sonja kuvailee itseään myös himo-siivoojaksi ja tykkää oman kodin puunaamisesta. Tortillat ovat Sonjan ehdoton lempiruoka ja illanvietoissa lempidrinkkinä toimii Gin tonic.

Tältä vuodelta Sonja odottaa ennen kaikkea koronarajoitusten höllentymistä ja sen myötä yhteisiä tapahtumia, sekä Buutin sisäisiä, että yliopiston järjestämiä opiskelijatapahtumia. “On aina mukava päästä juttelemaan opiskelijoiden kanssa ja kertoa lisää työmahdollisuuksista Buutilla”, Sonja tuumaa.