Miro aloitti fysiikan opinnot Oulun yliopistolla vuonna 2010 ja hän valmistui avaruusfysiikan puolelta maisteriksi. Opintojensa ohella hän työskenteli yliopistolla mm. tutkimusapulaisena, laskareiden vetäjänä sekä korkeakoululiikunnan vuorovastaavana. Ura Buutilla urkeni valmistumisen jälkeen 2018, joten Miroa voi tituleerata pitkän linjan buuttilaiseksi. Muutamia kursseja (mm. yläasteen Turbo Pascal -alkeiskurssia) lukuunottamatta Miro on täysin itseoppinut koodari.
Tänä päivänä Miro koodaa lähes mitä vain. C++ ja sulariprojektit hän kokee vahvuutenaan ja Pythonia tulee vastaan lähes joka projektissa. Javascriptistä Mirolta löytyy syvällistä ymmärrystä ja hän pallotteleekin usein useiden mahdollisten ratkaisujen äärellä. “Kuulun siihen harvinaisempaan heimoon, joka pitää enemmän Javascriptistä kuin Typescriptistä. Tekkistäkin laajentuminenkin on tullut lähes vahingossa.”, Miro kertoo.
Buutilla Miro aloitti kouluttajana ja nykyisin hän on konsultti. Hän on ehtinyt ottaa osaa useisiin erilaisiin asiakasprojekteihin ja on koodannut mm. MATLAB:ia, React Nativea sekä viimeisessä pidemmässä projektissa parin vuoden ajan C++:aa älykelloihin. Nykyiseen projektiin Miro otettiin tekemään unit testejä Rustilla. Työnkuva muuttui itseohjautuvasti kuitenkin varsin nopeasti unit testien kirjoittelun lisäksi koodin katselmointiin ja parannusehdotusten tekemiseen. “Rust lähti sujumaan hyvin luontaisesti, kun taustalla oli osaamista C++:sta.”, hän täsmentää.
Miro kuvailee itseään tarkkaan analysoivaksi sekä helposti mutta diplomaattisesti kritiikkiä antavaksi konsultiksi. “Saatan tässä mielessä ylittää mun tehtävänannon joissain projekteissa. Jos huomaan oman tehtävän ulkopuolelta, että jossain kohdassa koodia on huomautettavaa, kerron tästä. Näin ollen tehtävänanto tulee usein ylitettyä ja vahingossa tehtyä enemmän.”, hän avaa. Miro on saanut osakseen positiivista ihmettelyä siitä, kuinka tehokkaasti hän on tehnyt hommia. “Useita kertoja on tullut oltua projektissa, ja tehtävät ovat hetkellisesti loppuneet ennen määräajan päättymistä.“
Lempiruoakseen Miro nimeää itsetehdyt pinaattilätyt puolukkahillolla. Harrastuksiin kuuluu mikä tahansa extremeurheilujaji ja nykyisin hän pelaa paljolti fresbeegolfia sekä eri pallopelejä. Skeittaus, lumilautailu, patikointi ja vaellus kuuluvat niin ikää vapaa-ajan harrastelistalle. Hauskaa faktaa kysyttäessä Miro kertoo omistavansa kampiliiran.